Sielu saksien takana
Olen Satu, parturi-kampaaja, ekokampaaja, yinjoogaohjaaja, yrittäjä ja valtavan iloinen siitä, että löysit sivuilleni!
Olen eläväinen, kaikkialta kauneutta ja hyvyyttä
etsivä sielu, jonka mentaliteetti perustuu tasapainon tavoitteluun.
Kannustan kaikkia mieluumin myönteiseen impulsiivisuuteen, kuin rajoittavaan jahkailuun – rohkeuteen kulkea oman näköistä polkua.
Rakastan hiljaisuutta, luonnon tuoksuja sekä sydämellisiä ja vuorovaikutuksellisia kohtaamisia ihmisten kanssa.
Olen valinnut kulkea valossa, lukea, meditoida, joogata ja tanssia. Muutamia mainitakseni.
Uskon lempeän kosketuksen hyvää tekevään voimaan ja uskon myös ihmisessä olevaan potentiaaliin.
Näkemykseni mukaan olemme kaikki osa yhtä suurta kokonaisuutta. Emme erillisiä, toisista riippumattomia yksiköitä. Tästä johtuen ajattelen, että kaikki mitä teen tai ajatuksillani energeettisesti luon, koskettaa myös muita. Se koskettaa niin ihmisiä, kuin myös luontoa ja kaikkea meitä ympäröivää. Koska omalla toiminnallani vaikutan itseni lisäksi myös muihin, haluan osaltani valita olla mukana kaikessa tietoisesti, rakkaudesta ja valosta.

Olen intohimoisena lukijana ja tiedonjanoisena etsijänä lukenut hyllymetreittäin kirjoja. Viimeiset seitsemän vuotta olen tutkaillut intensiivisesti eteeristen öljyjen maailmaa. Kymmenisen vuotta sitten löysin elämääni yinjoogan ja vakuututtuani sen hyvää tekevistä ominaisuuksista, lähdin sitä myös opiskelemaan. Tiesin, että halusin jakaa yinjoogan ”ilosanomaa” myös muillekin. Itselleni yinjooga on tuonut sekä fyysistä, että henkistä hyvinvointia ja joustavuutta.
Haluan tutkia maailmaa ja sen ilmiöitä kehollisesti ja tietoisesti. Keho, mieli ja tunteet – mikä kiinnostava kombinaatio! Sammumaton tiedonjano sekä ilmiöiden ihmettely- ja ihastelutaipumus näyttää olevan sisäänrakennettuja ominaisuuksiani. Hyväksyn keskeneräisyyteni ja sen, etten tässä elämässä koskaan tule valmiiksi.
Jooga- ja (keho)tietoisuuskoulutukset:
GroundingYin® joogahoito 60h, 2018
RYT100 Yinjooga Clare Gates-Sjöblomin opetuksessa 2020.
Tietoisuusohjaajakoulutus 2022- (Johanna Remes-Koponen, Tietoisuusakatemia)
Kehotietoisuusohjaajakoulutus 2022-
Olen valmistunut yo-parturi-kampaajaksi (1999) ja sittemmin luomutuotantoon suuntautuneeksi puutarhuriksi. Olen napsinut maistiaisia aikuiskasvatustieteistä, työ- ja organisaatiopsykologiasta sekä kirjoittamisen perusopinnoista. Mielenkiintoisia aloja ja aihealueita nämäkin, mutta silti olen aistinut enemmän vahvaa kutsumusta ihmisten pariin: iholle ja energioihin. Valmistuin koulutetuksi ekokampaajaksi keväällä -22 ja aloitin Kehotietoisuus- ja Tietoisuusohjaajakoulutukset alkoivat syksyllä -22.
Tuon kaiken kartuttamani osaamisen ja oppimani työni kautta käyttöösi. Poimi palveluvalikoimastani se, mikä sinua resonoi.
Ole hyvä!
Näillä saatesanoilla toivotan sinut lämpiästi tervetulleeksi Felandoon: hoitoihin, joogaan ja kampaamoon.
Satu